tiistai 15. toukokuuta 2012

Menetyksenpelkoa hektisissä hetkissä

Ennika on itkenyt koko illan.
Myrsky on itkenyt myös ja huutanut kokoajan etsien asunnosta: "ankkaa" joka tarkoittaa veikkaa.
Kumpikin lapsista reagoi siihen että kannoin tänään liki tajuttoman Artun autosta sairaalaan. Kumpikin pelkää Artun puolesta vaikka tilanne onkin jo rauhallinen.
Artulla on paljon selvittämättömiä asioita sairastelussaan. Yksi on nämä kipukohtaukset, jotka ovat puolentoista vuoden aikana voimistuneet rajusti. Emme ole saaneet poliklinikan kautta pitkäaikaisessa selvittelyssä oikein asiaa esille kuinka kovaa Arttuun oikein koskee ja siksi selvittelyt ovat pitkälti junnanneet paikallaan.
Edellisen kerran Artulla oli kovia kipuja juuri ennenkuin tuo verisuoniepämuodostuma havaittiin, eli kun selaa blogiani taaksepäin niin reilu kolmisen viikkoa sitten. Nyt olen sitten vienyt Artun joka kerta päivystykseen kunnon kohtauksen aikana että joku muukin näkee että lapsi on to-del-la kipeä.
Arttu on ollut vetämättömissä ja huonovointinen koko viikonlopun. Hän ei suostu syömään hyvin silloin kun on kivuissa ja on heikkokuntoinen ja voimaton. Lauantaina pelkkä kävely keittiöön aiheutti sen että lapsi oksenti rasituksesta juomansa mehun.
Tänään aamusta hän makasi vain sohvalla, joi välillä lasin vettä ja kävi pissalla. Mutta ei liikkunut.
Jossain vaiheessa huomasin kasvoilta että poikaa koskee. Hetkeä myöhemmin hän ei osannut peitellä kipua enää paljoakaan. Hän makasi paikoillaan, huulet kalpeana sohvalla ja kuiskasi yhdellä sanalla vastaukset kysymyksiini.
Sydän alkoi sykkiä yhä lujempaa, näin rinnan päältä kuin sydän löi, kaulalla sykki nopea ja voimakas syke ja Arttu sanoi että häntä hengästyttää vaikka on paikallaan. Soitin sairaalaan ja Petelle että, tulee kotiin ajamaan meidät MKS:lle. Juoksentelin puhelin kädessä ja samaan aikaan vaihdoin Myrskyn vaipan ja vaatteet jotta päästäisiin nopeammin liikkeelle.
Arttu meni yhtäkkiä käsistä kylmäksi ja muuttui hikiseksi. Kun katsahdin uudelleen häneen päin Myrskyn hommilta, hänen silmänsä olivat kiinni ja hän oli lähes tajuton.
Artun vaatteet kainalossa läpsin poikaa poskille ja huutelin että pysyisi hereillä. Puin veltolle Artulle vaatteet kokoajan höpöttäen ettei nukahtaisi. Kun ovi kävi, huusin Petelle että samantien ollaan menossa ja hän kantoi velton Artun autoon josta minä kannoin hänet päivystyksen tiskille ilmoittaen hänet kiireellisenä tapauksena.
Arttu oli ilmeisesti kipushokissa, joka helpottui sairaalalla kun kipu väistyi. Mutta poika on nyt osastolla ja huomenna jatkuu tarkempi tutkinta miksi Artulla on näitä kipuja. Nämä kohtaukset alkavat saada aika hurjat mittasuhteet.
Kuten saa pelko menettämisestäkin.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Äitienpäivänaaton mietteitä pahasta paikasta

Aika on mennyt tässä kuten normaalistikin toukokuussa. Kaikkien lasten erityisiä neuvotteluita käydään päiväkodeissa vuoden päätteeksi. Mietitään tuen tarpeita seuraavaa vuotta ajatellen ja miten vuosi on mennyt. On ollut sen lisäksi vanhempainiltoja ja kevätjuhlatkin ehti meidän neidillä olemaan.
Sen lisäksi näin keväisin päästään sairaalakierrokselle joka polille, jossa käydäään joka lapsen kanssa kontrollikäynnit ennen kuin kesän poliklinikkasulut iskevät päälle.
Tänä vuonna käyntejä on hitusen vähemmän koska Petjalla oli kaikista pisin diagnoosilista. Ja pois jää myös Petjan kevätretket, vanhempainillat ja kevätjuhlat. Kaikki ne asiat joihin olen joka vuosi tottunut ja joista en viime vuonna tiennyt ettei niitä enää tule koskaan.
Äitienpäivä.
Miten paljon voi kuristaa ihmistä sisältä yksi päivä. Minun esikoislapseni jonka kautta minusta tuli alkujaankin äiti, on poissa. Äitienpäivä muistuttaa siitä entisestään ettei hän ole täällä jakamassa sitä minun kanssani. Helvetti miten kovaa se voi koskea, miten vähän voi hengittää ja miten voimaton sitä tämän edessä onkaan.
Ja samalla mietin ja odotan että mitä Artun kanssa käy? Tulenko elämään hänenkin kanssa samaa elämää kuin Petjan? Peläten yhdessä lapsen kanssa sitä päivää kun kohdalle osuu jotain voittamatonta?
Artun koepalan tulokset tulevat 21.pvä tätä kuuta. Sitten tiedän edes vähän siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Menneisyydestä tiedän jo, että kun lapsi sairastaa paljon, hän oppii pelkäämään kuolemaa. Äidin on oltava aina vahva ja tarmokas, eikä koskaan voi näyttää itsekin pelkäävänsä. Petja pärjäsi kuten minäkin, hän käsitteli faktat faktoina ja luotti siihen että kaikki järjestyy kun ollaan perillä hyvin siitä mikä on vialla.
Välillä hän purki kuitenkin ahdistustaan paperille, kuten minäkin, joko kirjoittaen tai piirtäen. Musertavimpia hetkiä koin tyhjentäessäni Petjan huonetta kun löysin sarjakuvan, jossa mies viedään ambulanssilla sairaalaan jossa lääkäri sanoo hänelle: "Tämä on liian paha paikka, emme voi pelastaa teitä" ja mies kuolee.
Koin tuon saman tilanteen mennessäni Kuopioon Petjan perässä. Kirurgin sanoin: "Aivovaurio on liian suuri, mitään ei ole tehtävissä".
Se oli liian paha paikka. Ja hän tiesi pelätä sitä.


*Close your eyes,
hold my hand
time to leave
ice-cream land


*En muista mitä nämä paperit olivat nimeltään joilla arvottiin kaikenlaista, tässä on aika ikäviä arvottavia...


*Kyllä, minun on pystyttävä elämään sen asian kanssa että te tapoitte minun lapseni, siinä ei anteeksipyyntö auta!


tiistai 1. toukokuuta 2012

Vapuntunnelmissa

Joka vuosi olemme maalanneet kasvomme ja pukeutuneet jonkin teeman mukaisesti lasten kanssa. Tänä vuonna Myrsky ei osallistunut vielä koska on niin pieni ja ensimmäistä kertaa perinteestä puuttui se joka eniten tykkäsi vappua viettää.
Tällä kertaa olimme ihan mustia kissoja koko porukka ja kävimme kissoina viemässä Petjallekin vappuhyrrän haudalle.
Joka kerta se tuntuu yhtä vaikealta ajatella että minun lapseni on siellä.
Vietimme vapuniltaa herkkujen ja siman merkeissä ja illalla haavojen suihkuttelun jälkeen nukkumaan puhtain naamoin ilman kissanviiksiä.
Ikävä on painanut pitkin iltaa harteilla taas erityisen raskaana. Ja ne katkeruuden tunteet miksi näin pitää olla.
Miksi minä joudun menemään lapseni luo hautausmaalle?

*Hyrrän lisäksi haudalla on mummin kasvattamat krookukset


*Arttu-kissa

*Ennika-kissa

*Ja lopuksi se iso äiti-kissa