lauantai 12. toukokuuta 2012

Äitienpäivänaaton mietteitä pahasta paikasta

Aika on mennyt tässä kuten normaalistikin toukokuussa. Kaikkien lasten erityisiä neuvotteluita käydään päiväkodeissa vuoden päätteeksi. Mietitään tuen tarpeita seuraavaa vuotta ajatellen ja miten vuosi on mennyt. On ollut sen lisäksi vanhempainiltoja ja kevätjuhlatkin ehti meidän neidillä olemaan.
Sen lisäksi näin keväisin päästään sairaalakierrokselle joka polille, jossa käydäään joka lapsen kanssa kontrollikäynnit ennen kuin kesän poliklinikkasulut iskevät päälle.
Tänä vuonna käyntejä on hitusen vähemmän koska Petjalla oli kaikista pisin diagnoosilista. Ja pois jää myös Petjan kevätretket, vanhempainillat ja kevätjuhlat. Kaikki ne asiat joihin olen joka vuosi tottunut ja joista en viime vuonna tiennyt ettei niitä enää tule koskaan.
Äitienpäivä.
Miten paljon voi kuristaa ihmistä sisältä yksi päivä. Minun esikoislapseni jonka kautta minusta tuli alkujaankin äiti, on poissa. Äitienpäivä muistuttaa siitä entisestään ettei hän ole täällä jakamassa sitä minun kanssani. Helvetti miten kovaa se voi koskea, miten vähän voi hengittää ja miten voimaton sitä tämän edessä onkaan.
Ja samalla mietin ja odotan että mitä Artun kanssa käy? Tulenko elämään hänenkin kanssa samaa elämää kuin Petjan? Peläten yhdessä lapsen kanssa sitä päivää kun kohdalle osuu jotain voittamatonta?
Artun koepalan tulokset tulevat 21.pvä tätä kuuta. Sitten tiedän edes vähän siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Menneisyydestä tiedän jo, että kun lapsi sairastaa paljon, hän oppii pelkäämään kuolemaa. Äidin on oltava aina vahva ja tarmokas, eikä koskaan voi näyttää itsekin pelkäävänsä. Petja pärjäsi kuten minäkin, hän käsitteli faktat faktoina ja luotti siihen että kaikki järjestyy kun ollaan perillä hyvin siitä mikä on vialla.
Välillä hän purki kuitenkin ahdistustaan paperille, kuten minäkin, joko kirjoittaen tai piirtäen. Musertavimpia hetkiä koin tyhjentäessäni Petjan huonetta kun löysin sarjakuvan, jossa mies viedään ambulanssilla sairaalaan jossa lääkäri sanoo hänelle: "Tämä on liian paha paikka, emme voi pelastaa teitä" ja mies kuolee.
Koin tuon saman tilanteen mennessäni Kuopioon Petjan perässä. Kirurgin sanoin: "Aivovaurio on liian suuri, mitään ei ole tehtävissä".
Se oli liian paha paikka. Ja hän tiesi pelätä sitä.


*Close your eyes,
hold my hand
time to leave
ice-cream land


*En muista mitä nämä paperit olivat nimeltään joilla arvottiin kaikenlaista, tässä on aika ikäviä arvottavia...


*Kyllä, minun on pystyttävä elämään sen asian kanssa että te tapoitte minun lapseni, siinä ei anteeksipyyntö auta!


1 kommentti:

  1. itku pääsi.. Kovia on kokenut teidän perhe.. Voimia ja suojelusta, teille jokaiselle! <3

    VastaaPoista