tiistai 15. toukokuuta 2012

Menetyksenpelkoa hektisissä hetkissä

Ennika on itkenyt koko illan.
Myrsky on itkenyt myös ja huutanut kokoajan etsien asunnosta: "ankkaa" joka tarkoittaa veikkaa.
Kumpikin lapsista reagoi siihen että kannoin tänään liki tajuttoman Artun autosta sairaalaan. Kumpikin pelkää Artun puolesta vaikka tilanne onkin jo rauhallinen.
Artulla on paljon selvittämättömiä asioita sairastelussaan. Yksi on nämä kipukohtaukset, jotka ovat puolentoista vuoden aikana voimistuneet rajusti. Emme ole saaneet poliklinikan kautta pitkäaikaisessa selvittelyssä oikein asiaa esille kuinka kovaa Arttuun oikein koskee ja siksi selvittelyt ovat pitkälti junnanneet paikallaan.
Edellisen kerran Artulla oli kovia kipuja juuri ennenkuin tuo verisuoniepämuodostuma havaittiin, eli kun selaa blogiani taaksepäin niin reilu kolmisen viikkoa sitten. Nyt olen sitten vienyt Artun joka kerta päivystykseen kunnon kohtauksen aikana että joku muukin näkee että lapsi on to-del-la kipeä.
Arttu on ollut vetämättömissä ja huonovointinen koko viikonlopun. Hän ei suostu syömään hyvin silloin kun on kivuissa ja on heikkokuntoinen ja voimaton. Lauantaina pelkkä kävely keittiöön aiheutti sen että lapsi oksenti rasituksesta juomansa mehun.
Tänään aamusta hän makasi vain sohvalla, joi välillä lasin vettä ja kävi pissalla. Mutta ei liikkunut.
Jossain vaiheessa huomasin kasvoilta että poikaa koskee. Hetkeä myöhemmin hän ei osannut peitellä kipua enää paljoakaan. Hän makasi paikoillaan, huulet kalpeana sohvalla ja kuiskasi yhdellä sanalla vastaukset kysymyksiini.
Sydän alkoi sykkiä yhä lujempaa, näin rinnan päältä kuin sydän löi, kaulalla sykki nopea ja voimakas syke ja Arttu sanoi että häntä hengästyttää vaikka on paikallaan. Soitin sairaalaan ja Petelle että, tulee kotiin ajamaan meidät MKS:lle. Juoksentelin puhelin kädessä ja samaan aikaan vaihdoin Myrskyn vaipan ja vaatteet jotta päästäisiin nopeammin liikkeelle.
Arttu meni yhtäkkiä käsistä kylmäksi ja muuttui hikiseksi. Kun katsahdin uudelleen häneen päin Myrskyn hommilta, hänen silmänsä olivat kiinni ja hän oli lähes tajuton.
Artun vaatteet kainalossa läpsin poikaa poskille ja huutelin että pysyisi hereillä. Puin veltolle Artulle vaatteet kokoajan höpöttäen ettei nukahtaisi. Kun ovi kävi, huusin Petelle että samantien ollaan menossa ja hän kantoi velton Artun autoon josta minä kannoin hänet päivystyksen tiskille ilmoittaen hänet kiireellisenä tapauksena.
Arttu oli ilmeisesti kipushokissa, joka helpottui sairaalalla kun kipu väistyi. Mutta poika on nyt osastolla ja huomenna jatkuu tarkempi tutkinta miksi Artulla on näitä kipuja. Nämä kohtaukset alkavat saada aika hurjat mittasuhteet.
Kuten saa pelko menettämisestäkin.

2 kommenttia:

  1. Voimia teidän perheelle!!! Toivon sydämeni pohjalta, että tällä kertaa syy selviää.

    VastaaPoista
  2. Voi luoja, teidän tilanteita! Suuri määrä täältä voimallisia ajatuksia!

    VastaaPoista