maanantai 17. syyskuuta 2012

Ajankulumia menokengänpohjissa

Taas on aika harpannut suurin askelin eteenpäin, ja minä sen mukana. Kesä meni synkkien muistopäivien sivussa onneksi melko mukavasti. Lisätekemisenä muutimme kaksi asuntoa yhteen (vihdoin!), joka työllistikin pariksi kuukaudeksi kun hankkiuduimme eroon ensin kaikesta turhasta tavarasta ennen varsinaista muuttoa. Lastenvaatteita jätesäkittäin, huonekaluja, astioita ja vaikka mitä tavaraa lähti niitä tarvitseville ilmaiseksi tai kahvipakettihintaan.
Kesälle mahtui paljon ihania asioita. Viikonloppureissu rakkaiden ystävien luona Imatralla, Riihimäellä ja Hollolassa, sekä Leijonaemojen vertaistukiviikonloppu erityisen lapsensa menettäneille vanhemmille Frantsilan Hyvän Olon keskuksessa.
Kummatkin matkat olivat todella onnistuineita ja voimauttivat pitkäksi aikaa!
Ihan huomaamatta alkoi taas arki ja koulutkin. Ennika aloitti ensimmäisen luokan ja Arttu esikoulun. Myrsky on vielä toistaiseksi kotona, vaikka olen jo etsinyt osa-aikaista työtä jota voisin tehdä niin ettei Myrskyn tarvitsisi olla paljoakaan vieraassa hoidossa. Aika näyttää haenko jo kevään yhteishaussa hoitoalalle kouluun.
Nyt olen suunnitellut muutamia hyväntekeväisyysprojekteja ja lähdin kunnallisvaaleissa ehdolle. Hieman kyllä jännittää, kun olen ollut aikaisemmin vain kolmannen sektorin toimijana mukana, mutta innolla odotan mitä tämä tuo tullessaan.
Jos saamme näkyvyyttä asiallemme ja puolueellemme, voimme jo onnitella itseämme hyvästä työstä!

Lapset ovat ikävoineet paljon Petjaa, Arttu lähinnä. Kun muutimme niin muistot sattuivat alkuun, kun tämä on ensimmäinen asunto ilman Petjaa. Arttu huuti ulkona Petjan nimeä taivaalle "Petja! Mikset vastaa mulle? Muista nyt tulla tänne Tupalaan kun sä olet aina meidän kanssa!"
Arttu on ollut todella itkuherkkä ja räjähdysaltis viime aikoina ja huutaa siskolleen: "Et saa lukea ja möllöttää aina vaan koska Petja on kuollut eikä mulla ole enää ketään kenen kanssa leikkiä ja olla!"
Artusta otetaan piakkoin vielä magneettikuvia kun syytä ei hänen sairastelulleen ole vieläkään oikein löytynyt. Löytyy vähän sitä sun tätä muttei sitä mikä aiheuttaa Artun oireita.
Ennika taas paijasi Myrskyä sanoin: "Ennen meitä oli kolme kun Petja kuoli, Myrsky pelasti meidät että meitä on taas kolme."
Myrsky on jollain tavalla meille kaikille jonkinlainen arjenvakauttaja nimestään ja olemuksestaan huolimatta jonka vuoksi me olemme vaan päivästä toiseen jatkaneet arkea vaikka hammasta purren.

Oma ikävä on muuttanut muotonsa kauniimmaksi, joskin Petjan varsinaisen kuoleman muisto ei tule ikinä olemaan kaunis kaikessa vääryydessään. Mutta muisto lapsesta on kaunis vaikka lohtua en ole vieläkään löytänyt.
Se kauan odotettu kiveenkirjoitettu totuuskin saapui paikalle ja nyt lapseni haudalla on hautakivi joka kertoo tylyn totuuden missä esikoiseni on.
Se pelotti alkuunsa, mutta nyt en jotenkin tunnista hautaa enää samaksi paikaksi.
Paikasta toiseen, kun siirsin tavaroita kirjahyllyyn uudessa kodissa, laitoin siihen ensimmäisenä Petjan valokuvan, tuli ikäänkuin tunne että näytän hänellekin että tässä tämä koti nyt on. Petjan lääkärintakki ja stetoskooppi roikkuivat aina ennen lastenhuoneen oven takana naulakossa. Naulasin ne täälläkin sinne vaikka professorin vastaanotto onkin jo muualla.

Eli elämä todellakin harppoo eteenpäin menokengät jalassaan. Asiat soljuvat eteenpäin niinkuin voimakas virta konsanaan joka on ollut padottuna pitkän aikaa.
Emme me tummista vesistä pääse ylös ilman veden jatkuvaa liikettä.

*Kivi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Petjan tähti ja runo. Haudalla on Petjan kukkia, eli auringonkukkia jonka varjossa kivi nyt on sekä syntymäpäivänä laittamamme E=mc2 -kivi. Einstein oli Petjan suuri idoli.

*Tässä kiven laatta vielä läheltä



1 kommentti:

  1. Petjan ja poikani hautakivissä on jotakin samaa. Laitan sinulle vaikka yks.viestin ja kuvan siitä, kun olen toisella koneella.

    Voimii...

    VastaaPoista